Text/HTML

OWS

OWS

OWS

Hyvä lukija

Learning a Living on kiehtova arkiversio nimestä ”Learning a Living and Earning Skills”. Kyseessä on ensimmäinen raportti tulevassa raporttisarjassa, joka käsittelee OECD:n tekemän suuren ALL-tutkimuksen (ALL=Adult Literacy and Life Skills Survey) tuloksia.
ALL perustuu tuloksiin, jotka on saatu seitsemästä maasta eri puolilta maailmaa, muun muassa Norjasta. Tutkimuksesta käy ilmi, minkälaista epätasa-arvoa erot perusvalmiuksissa aiheuttavat, ja miten tilanne on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Vertailumateriaalina käytetään 1990-luvun puolivälissä tehtyä samantapaista tutkimusta.

Raportti viittaa siihen, että suuria poikkeamia keskiarvosta on sekä eri maiden välillä että maiden sisällä. Tulokset kertovat myös, että jotkin maat ovat parempia tukemaan aikuisten perusopetuksen jälkeistä oppimista kuin toiset. Erot siinä, miten aikuisväestön kehitystä pystytään tukemaan, ovat merkityksellisiä, koska perusvalmiudet vaikuttavat ratkaisevasti yksilön elämänlaatuun ja kykyyn ansaita elantonsa.

Tämän DialogWebin numeron aiheet liittyvät Learning a Living -raporttiin. Patrick Werquinin haastattelulla haluamme antaa lukijalle lisää tietoa tutkimuksesta. Sen jälkeen kysymme, miten hyvin Pohjoismaissa ja Baltiassa on onnistuttu luomaan edellytykset sille toiminnalle, josta raportti käyttää nimeä “Learning a Living”. Näytämme konkreettisin esimerkein, miten nämä asiat on maissamme hoidettu. Maahanmuuttajien tilannetta käsitellään raportissa kokonaisen luvun verran, ja tätä heijastaa DialogWebin artikkeli suuresta pohjosmaisesta lukutaitokonferenssista, joka pidettiin Kungälvissä syyskuun lopussa.

Erica Sahlin, NVR-toimittaja, Ruotsi (Suomenkielinen käännös: Saara Kurkela)

OWS