Förstora eller Förminska
Nyckelord/Keywords
Nyckelordsök
Fritext/Free text
Sök/Search:


NMR

Nordplus Voksen

on Pohjoismaiden ministerineuvoston aikuisten oppimisen liikkuvuus- ja verkosto-ohjelma.
Vuoden 2007 viimeinen hakupäivä on kaikkien hanketyyppien osalta 1. maaliskuuta.
Vuodelle 2007 on määritelty neljä painopistealuetta:
• Elinikäinen oppiminen – erityisesti välineiden ja keinojen kehittäminen työssä ja vapaan sivistystyön kautta hankitun osaamisen tunnistamiseen ja dokumentointiin,
• Oppimisen laadun kehittäminen,
• Aikuisten oppimiseen suunnattujen panostusten tehon mittaaminen esimerkiksi kehittämällä välineitä oppimisen vaikutusten systemaattiseen arviointiin,
• Aikuisten perustaidot (luku- kirjoitus- lasku- ja tietotekniikkataidot), erityisesti best practice-kokemukset näistä.
Hakemukset, joiden kohdehanke kuuluu johonkin näistä neljästä painopistealueesta, asetetaan etusijalle, mikäli ne noudattavat Nordplus Voksenin yleisiä sääntöjä ja määräyksiä. Tukea myönnetään vuosittain noin kahdeksan miljoonaa Tanskan kruunua, ja jokaisessa hakemuksessa tulee olla edustettuina vähintään kaksi maata. Ohjelman kautta voi hakea tukea erilaisiin liikkuvuus- ja yhteistyöhankkeisiin. Liikkuvuushankkeet koskevat pohjoismaisten organisaatioiden välistä henkilövaihtoa. Yhteistyöhankkeiden osalta tukea myönnetään kolmeen eri hankemuotoon:
• temaattisiin verkostohankkeisiin
• kehittämishankkeisiin
• kartoitushankkeisiin.
E-post: Antra.Carlsen(ät)cfl.se
NVL

Pohjoismainen konferenssi opitun tunnustamisesta

NVL:n pohjoismainen opitun tunnustamisenasiantuntijaverkosto toteuttaa yhteistyössä mm. Linköpingin yliopiston kanssa vertailevan tutkimuksenopitun tunnustamisesta viidessä pohjoismaassa.
Tutkimus esitellään Kööpenhaminassa 7.-8.3. pidettävässä konferenssissa. Samassa konferenssissa esittelee tuloksiaan myös Javal-hanke, joka on Nordplus-hanke opitun tunnustamisesta kolmannella sektorilla. Myös OECD:n edustajia on paikalla antamassa laajemman katsauksen opitun tunnustamisen kenttään.
E-post: Nils.Friberg(ät)kristianstad.se
Mer om: validering
Danmark

Suosituksia uusista korkea-asteen koulutusohjelmista

Uusia korkea-asteen koulutuksia kehittävien työryhmien suositukset julkistettiin hiljattain Tanskassa. Hallituksen asettamat työryhmät suosittelevat muun muassa, että koulutusohjelmien tulee rakentua  pakollisista ja vapaaehtoisista moduuleista, ja että niitä tulee voida muokata vastaamaan erilaisia toimenkuvia.
Suosituksissa ehdotetaan perustettavaksi uusia tutkintoja. Näitä ovat esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden, hallinnon ja elämystalouden/elämyssuunnittelun/elämysyrittämisen ammatillisesti suuntautunut professionsbachelor-koulutus ja professionsbachelor-pohjainen multimediasuunnittelijan koulutus. Lisäksi suositellaan jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestämistä elämystuotannon ja yritystiedon/strategian alalla, kohderyhmätietouden/käyttäjälähtöisten innovaatioiden ja innovatiivisuuden/yrittäjyyden alalla sekä jatko- ja täydennyskoulutusmahdollisuuksien kehittämistä korkean teknologian ja tietotekniikan alalla.
Työryhmien raportit ja suositukset tanskaksi (ks. linkki):
Mette Iversen
E-post: mettei(ät)dpu.dk
Danmark

Työmarkkinakoulutukset arvoidaan vuonna 2007

Tanskan työmarkkinakoulutusmuodot arvioidaan vuonna 2007. Arvioinnin tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin koulutusjärjestelmä vastaa työmarkkinakoulutuslain tavoitteita ja missä määrin työmarkkinakoulutuksen piiriin kuuluva ammattisuuntautunut aikuis- ja täydennyskoulutustarjonta vastaa työmarkkinoiden tarpeita perusammattitaidon osalta.  
Mette Iversen
E-post: mettei(ät)dpu.dk
Danmark

Lukutaidon resurssipankki netissä

Muun muassa Unescon elinikäisen oppimisen instituutti on osallistunut internetissä olevan lukutaitoaiheisen resurssipankin luomiseen. Resurssipankki sisältää e-oppimisvideoita, kirjoja, artikkeleja ja blogeja.
Finland

Ensimmäiset kansalaisopistojen laatupalkinnot jaettu

Vuonna 2006 laatupalkinnon sai neljä kansalaisopistoa: Borgå medborgarinstitut, Parkanon kansalaisopisto, Tampereen työväenopisto ja Tornion kansalaisopisto. Laatupalkinnon suuruus on 30 000 euroa.
Vuoden 2006 laatupalkintojen erityisteemana oli kansalaisopistojen toiminta osallistujapohjan laajentamiseksi.
Laatupalkintojen tavoitteena on tukea ja kannustaa kansalaisopistoja pitkäjänteiseen oman toiminnan ja sen laadun kehittämiseen. Laatupalkinnoilla tuetaan ja edistetään kansalaisopistojen paikallista ja alueellista tehtävää sekä siten niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta omassa toimintaympäristössään.
Lisätietoja:
- opetusneuvos Juha.Arhinmaki(ät)minedu.fi
E-post: Carola.Lindholm(ät)vsy.fi
Finland

Vuoden 2006 ammatillisen koulutuksen laatupalkinto

Lapin ammattiopiston hyvinvointialalle, kunniamaininta Turun Oppisopimustoimistolle.
Opetusministeriö on myöntänyt vuoden 2006 ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon Lapin ammattiopiston hyvinvointialalle ja kunniamaininnan Turun Oppisopimustoimistolle, joka on osa Turun ammatti-instituuttia - Åbo yrkesinstitutia. Erityisteemana vuoden 2006 laatupalkintokilpailussa oli ammattiopistojen johtaminen ja opetushenkilöstön osaamisen vahvistaminen. Kuudennen kerran jaetun laatupalkinnon luovutti opetusministeri Antti Kalliomäki Oulussa tiistaina.
Ammatillisen koulutuksen laatupalkintojen tavoitteena on tukea ja kannustaa koulutuksen järjestäjiä ja koulutusorganisaatioita perustehtäviin liittyvään jatkuvaan laadun arviointiin ja kehittämiseen sekä löytää parhaita käytäntöjä myös muiden organisaatioiden oppimisen perustaksi.
Lisätietoja:
- ylitarkastaja Seija.Rasku(ät)minedu.fi
E-post: Carola.Lindholm(ät)vsy.fi
Island

Vuoden 2006 ammattikoulutuspalkinnot jaettu

Islannin ammattikoulutusneuvosto ja Educate Iceland jakoivat tämän vuoden ammattikoulutuspalkinnot perjantaina 24.11.2006. Palkinnot ojensi palkituille Islannin presidentti Ólafur Ragnar Grímsson. Tänä vuonna ehdokkaina oli monta ansioitunutta yritystä ja oppilaitoista, joten palkintolautakunnan tehtävä oli visainen. Eri sarjoissa palkittiin seuraavat:
• Yritykset ja edunvalvontajärjestöt: Storindustriskolen ja Alcan, joka    palkittiin koulutustarjontansa kehittämisestä
• Oppilaitokset ja koulutuksen järjestäjät: Fjölbrautaskóli Norðlurlands vestra (Luoteis-Islannin toisen asteen oppilaitos), joka palkittiin alueen peruskoulujen ja yritysten kanssa tekemästään aktiivisesta yhteistyöstä sekä panoksestaan ammatillisen oppimisen vahvistamiseksi
• Avoin sarja: Námsflokka Reykjavíkurin (Reykjavikin aikuiskoulutuskeskuksen) johtaja Björg Árnadóttir
Ammattikoulutuspalkintoja jaetaan ammatillisen oppimisen alalla kunnostautuneille organisaatioille. Palkinnon voi saada oppilaitos, yhdistys, yrittäjä tai yritys, joka painottaa oppimisen tärkeyttä yritystoiminnan osana.
Sigrún Kristín Magnúsdóttir
E-post: sigrunkri@frae.is
Norge

Uusi ikäryhmä aikuisopiskeluoikeuden piiriin

Norjan hallitus haluaa taata useammille aikuisille oikeuden aikuisopiskeluun.
Norjan hallitus haluaa korjata koulutusjärjestelmässä olevan aukon ja antaa kaikille yli 25-vuotiaille mahdollisuuden suorittaa toisen asteen tutkinto. Tähän asti laki on taannut oikeuden aikuisopiskeluun ennen vuotta 1978 syntyneille, jotka siis tällä hetkellä ovat 28-vuotiaita tai vanhempia. Alle 25-vuotiaat puolestaan ovat oikeutettuja nuorisoasteen koulutukseen. Näiden kahden ryhmän väliin sijoittuva ikäryhmä on sen sijaan jäänyt tyhjän päälle. Ehdotus tilanteen korjaamisesta sisältyy 15. joulukuuta annettuun hallituksen esitykseen elinikäisen oppimisen edistämisestä. Uusi sääntö koskisi 30–
40 000:ta aikuista, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Heidän osaltaan opiskeluaikaa voitaisiin myös lyhentää työelämässä hankitun osaamisen ja kokemuksen perusteella. 
E-post: Ellen.Stavlund(ät)vofo.no
Norge

Perustaitoihin panostava yritys palkittiin

Vox-palkinto jaettin neljännen kerran Pohjoismaiden ministerineuvoston konferenssin yhteydessä marraskuussa.
Norjan opetusministeriön valtiosihteeri Per Botolf Maurseth ojensi kunniakirjan ja Eva Langaasin grafiikanlehden Sør-Norge Aluminiumin edustajille. Vox-palkintoa jaetaan yrityksille, joissa oppimisesta on tehty tärkeä osa päivittäistä työtä, ja joissa oppiminen liittyy läheisesti yrityksen toimintaan. Tavoitteena on kannustaa työssä oppimiseen ja sitä kautta lisätä työntekijöiden osaamista. Palkinnon jakoperusteissa korostetaan erityisesti työntekijöiden perustaitoihin panostamista. Palkitun yrityksen järjestämä luku- ja kirjoitusopetus mainittiinkin tärkeänä syynä palkinnon saamiselle.
Lisää tietoa palkinnosta, jakotilaisuudesta ja ehdokkaista norjaksi (ks. linkki):
E-post: Ellen.Stavlund(ät)vofo.no
Sverige

Nuorten työllistymiseen tarvitaan yhteistyötä

Nuoret pääsevät nykyisin mukaan työelämään yhä myöhemmin. Nuorten työllistymisen helpottamiseen on ehdotettu lääkkeeksi muun muassa opintojen nopeuttamista ja yhteiskunnan ja yritysten välisen yhteistyön tiivistämistä esimerkiksi nuorten työharjoittelujaksojen osalta. Pidentyneet opiskeluajat ovat yksi syy ongelmiin, mutta kansallisen koordinaattorin Lil Ljunggren Lönnbergin valmistamassa mietinnössä mainitaan muitakin syitä. Selvityksessä korostetaan myös sitä, että on tärkeää säilyttää ruotsalaisen koulutuksen korkea laatu. Nuorten koulutus- ja ammatinvalintaa tulisi helpottaa paremman tiedottamisen ja tiiviin työelämäyhteistyön keinoin. Työmarkkinoilla pärjäävät parhaiten ne nuoret, joilla on jokin lukiokoulun (gymnasieskola) jälkeinen koulutus. Opintoajat venyvät kuitenkin usein liian pitkiksi. Sekä oppilaitoksille että opiskelijoille on tarjottava selkeämpiä kannustimia valmistumisaikojen lyhentämiseksi.
E-post: Nils.Friberg(ät)kristianstad.se
Sverige

Kansanopiston jälkeen

Jonkin kansanopistolinjan lukuvuonna 2002/2003 loppuun suorittaneista noin 25 % opiskeli kansanopistossa huhtikuussa 2006. Kansanopiston käymisen jälkeisen kolmen vuoden aikana noin 40 % oli jossain vaiheessa opiskellut kansanopistossa. Työelämässä oli kolmen vuoden päästä kansanopiston lopettamisesta kuitenkin puolet sekä miehistä että naisista, joten työssäkäynti oli tavallisin elämäntilanne.  
E-post: Nils.Friberg(ät)kristianstad.se
Sverige

Tilastotietoja kunnallisesta aikuiskoulutuksesta ja ruotsia maahanmuuttajille -opetuksesta (sfi)

Lukuvuonna 2004/05 kunnalliseen aikuiskoulutukseen osallistui 229 299 päiväopiskelijaa ja 17 097 iltaopiskelijaa.
Lukuvuonna 2004/05 eniten osallistujia oli seuraavilla kursseilla:
Orientoivat opinnot
Atk-taidot
Matematiikan A-kurssi
Ruotsi toisena kielenä (peruskurssi)
Keski-ikä aikuisopiskelijoiden perusasteen kursseilla oli 35 vuotta ja lukiokursseilla 32 vuotta. Osallistujista kurssin suoritti loppuun 73,8 %.
Sfi-opetukseen osallistui lukuvuonna 2004/05 48 006 opiskelijaa. Suurimpien opetukseen osallistuneiden kieliryhmien kotikielet olivat arabia, thai, espanja, bosnia/kroatia/serbia, englanti, kurdi ja somali.
E-post: Nils.friberg(ät)kristianstad.se
Sverige

Uusi sfi-opetuksen opetussuunnitelma on valmis

E-post: Nils.Friberg(ät)kristianstad.se