Neljä Nordplus Aikuiskoulutus -artikkelia
Jos suunnittelet osallistumista Nordplus Aikuiskoulutus -yhteistyöhön, saat tietoa ja innoitusta näistä artikkeleista, joissa kuvaillaan neljää Nordplus Aikuiskoulutus -hanketta.
Yksien raamien mies
Christoph Schepersin unelmana on saada kaikki kolmannen sektorin kielikouluttajat yhteistyöhön kautta Euroopan.
— Minulle eurooppalainen tutkintojen viitekehys (EQF), on todellinen kielikoulutuksen innovaatio. Pohjoismaissa sitä kuitenkin käytetään yhä aivan liian vähän kielitaidon dokumentoimiseen.
Schepers onkin osallistunut Nordplus Aikuiskoulutus -hankkeeseen, jossa kolmen viime vuoden aikana on kehitetty mm. erittäin kattava, verkkopohjainen ja itseohjautuva testi, joka kattaa eurooppalaisen viitekehyksen kuvaamat osaamisalueet. Kumppaneina ovat avoimet yliopistot Norjasta ja Ruotsista.
Meneillään on jatkohanke. Nyt kollegat kehittävät, testaavat, arvioivat ja käyttävät työkaluja, jolla kielitaitoa on mahdollista dokumentoida.
— Yritämme sitoa tasotestin, kurssin sisällön, kurssikuvauksen ja dokumentoinnin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, Schepers sanoo.
Artikkelit on kirjoittanut Clara Henriksdotter ja ne on julkaistu vuonna 2011. Ne on myös suomennettu.
Linkki artikkeleihin: HTML
E-post: Antra.Carlsen(ät)vox.no