Tanskalainen Nationalt center for kompetenceudvikling, NCK on yhdessä NVL:n kanssa tehnyt pohjoismaisen kartoituksen aikuiskoulutusalan pätevyysvaatimuksista ja koulutusmahdollisuuksista. Aloite kartoituksen tekemiseen tuli Pohjoismaiden ministerineuvoston aikuisten oppimisen pohjoismaisen yhteistyön neuvonantajaryhmältä (SVL). Näin SVL on osaltaan lisännyt aikuiskoulutusalan yhteispohjoismaista tietoa luonut pohjaa aikuisopettajien ammatillistumisen alalla tehtävälle jatkotyölle.
Raportin tulosten mukaan aikuisopettajilta edellytetään korkeaa pätevyyttä opetettavan aineen ja yleispedagogiikan alueella mutta ei juuri lainkaan aikuispedagogista pätevyyttä. Tämä koskee sekä yleissivistävää ja ammatillista aikuiskoulutusta että vapaata sivistystyötä. Raporttiin perustuvissa suosituksissa todetaan mm. että aikuiskouluttajien perus- ja täydennyskoulutusmahdollisuuksia tulisi lisätä ja sivutoimisille opettajille tulisi räätälöidä erityisiä koulutuksia.
Raportti on tällä hetkellä saatavilla vain tanskaksi mutta siitä tehdään suomennos ja englanninkielinen tiivistelmä.
Raportti on ladattavissa linkistä: www.ncfk.dk