Viranomaiset kouluttavat mentoreita nuorisotyöttömille
Nuukissa asuvien nuorisotyöttömien tilannetta helpottamaan viranomaiset ovat yhteistyössä yritysten kanssa kouluttaneet heitä varten 47 mentoria. Mentorien tehtävänä on auttaa nuoria työttömiä valmistautumaan opiskeluun sekä tukea heitä opiskeluissa, hyvinvointiviraston kotisivuilla kerrotaan.
– Kunta on järjestänyt mentoreille kursseja ja verkostoja. Olemme myös nimenneet mentorikoordinaattoriksi Pernille Bengtsonin, joka on mentorien yhteyshenkilö hyvinvointivirastossa, Aaja Chemnitz Larsen kertoo.
Harjoittelupaikkojen löytäminen nuorille työttömille ja mentorien koulutuksen järjestäminen on tuottanut virastolle runsaasti töitä. Hanke ei olisi onnistunut ilman kaikkia yrityksiä, jotka ovat vapaaehtoisesti tarjonneet henkilökuntaansa avuksi.
Mentorien kouluttaminen yrityksissä voidaan nähdä ”kaksinkertaisena ”aikuiskoulutustoimintana: mentorien tuoreesta osaamisesta hyötyvät sekä nuoret työttömät että ne nuoret, joilla jo on harjoittelupaikka.
Birgit Gedionsen
E-post: birgit(ät)suliplus.gl