120:n valtionpäämiehen ja hallituksen päämiehen läsnäolo ei riittänyt. Joulukuussa Kööpenhaminassa pidetyn COP 15 -ilmastokokouksen tuloksena oli vaatimaton Kööpenhaminan sopimus, ja monen odottama kunnianhimoinen, juridisesti sitova maailmanlaajuinen ilmastosopimus jäi toteutumatta.
Pettymys ja turhautuminen vallitsivat niin kansalaisjärjestöjen kuin monien hallitusjohtajien ja virkamiesten riveissä, kun matkalaukkuja pakattiin kotimatkaa varten.
Kestävän kehityksen turvaamiseksi tehtävä työ jatkuu kuitenkin kaikilla tasoilla. Yksi COP 15:n opetuksista lienee, että ympäristö, kestävä kehitys ja ilmastohaaste ovat liian tärkeitä asioita poliitikkojen käsiin jätettäviksi. Ehkä myös kansansivistyskenttä on toistaiseksi epäonnistunut omalla sarallaan sekä keinojen että tulosten osalta, huomauttaa norjalaisen ideapankin johtaja Kai Arne Armann tässä DialogWebin numerossa.
Otsikon ”COP 15:n jälkeen” alla esitellään mm. pohjoismaisten kansalaisjärjestöjen avainhenkilöiden ajatuksia tulevien vuosien haasteista ja mahdollisuuksista yhteiskunnan eri sektorien ympäristötietoisuuden ja -osaamisen lisäämisen osalta.
Voimme kuitenkin iloita siitä, että Kööpenhaminan vaatimattomasta tuloksesta huolimatta poliitikot jatkavat edelleen työtä, jonka tavoitteena on luoda kunnianhimoisia kansainvälisiä sopimuksia. Tämä johtuu siitä, että lisääntyneen turvallisuuden lisäksi vihreä kasvu tuottaa lisää rahaa ja työpaikkoja. Sekä siitä, että monet poliitikot välittävät ympäristöstä.
Onnea Meksikon Cancúnissa pidettävään COP 16 -kokouksen isännille!