FA:lle tukea Leonardo da Vinci -ohjelmasta
Leonardo da Vinci -ohjelma on yksi EU:n koulutusohjelmista. Sopimukset ohjelman puitteissa myönnetyistä hanketuista allekirjoitettiin hiljattain. Islannissa tukea saa kolme organisaatiota, joista yksi on työelämän koulutuskeskus FA.
FA:n hanke on nimeltään REVOW eli Recognition of the Value of Work, ja sen tarkoituksena on välittää eteenpäin aiemmin toteutetun VOW-hankkeen tuloksia. VOW-hankkeessa kehitettiin aiemmin hankitun osaamisen tunnustamista kirjoittamalla osaamiskriteerien kuvauksia ja tuottamalla materiaaleja, jotka helpottaisivat yhdessä ammatissa hankitun osaamisen tunnustamista toisella alalla. FA:n hanke palkittiin kesällä 2009 Prahassa pidetyssä isossa konferenssissa.
Uuden hankkeen ajatuksena on välittää eteenpäin kokemusta ja tietoa sellaisiin maihin, jotka eivät olleet mukana alkuperäisessä hankkeessa. Kohderyhmänä ovat pankkitoimihenkilöt ja teollisuuden palveluksessa työskentelevät tekniset toimihenkilöt. Lisäksi menetelmiä tarkistetaan ja kehitetään mm. eurooppalaisen tutkintojen ja osaamisen viitekehyksen (EQF) pohjalta. Tavoitteena on parantaa matalasti koulutettujen asemaa työmarkkinoilla.
Lisää VOW-hankkeesta: www.valueofwork.org Sigrún Kristín Magnúsdóttir
E-post: sigrunkri(ät)frae.is