Uusi hakukierros ammattikorkeakoulutuksen järjestämisestä
Vuoden 2009 heinäkuun alussa Ruotsissa otettiin käyttöön ammattikorkeakoulu uutena koulutusmuotona. Ammattikorkeakoulusta vastaavan viraston avajaistilaisuus pidettiin 27.8. sen pääkonttorissa Västeråsissa, jossa myös Ruotsin opetusministeri Jan Björklund oli paikalla. Syksyn aikana koulutuksenjärjestäjät saavat uuden mahdollisuuden hakea oikeutta järjestää ammattikorkeakoulujärjestelmän piiriin kuuluvaa koulutusta.
Ammattikorkeakoulu on uusi koulutusmuoto, jossa teoriaopinnot yhdistyvät työssä oppimiseen. Koulutusta järjestetään aloilla, joilla hyvin koulutetun työvoiman tarve on erityisen suuri. Koulutusohjelmien sisältö perustuu tavaroiden ja palveluiden tuotannossa saatuun tietoon. Tarkoitus on, että ammattikorkeakoulusta valmistuvat siirtyvät suoraan työelämään. Koulutusten sisältöjä ja painotuksia muokataan jatkuvasti työmarkkinoiden tarpeiden mukaan. Tässä mielessä ammattikorkeakoulu eroaa perinteisistä tiede- ja taidekorkeakouluista, joiden tavoitteena on vastata pitkän aikavälin työmarkkinatarpeisiin. Ammattikorkeakoulusta vastaava virasto järjestää syys-lokakuussa uuden hakukierroksen koulutuksenjärjestäjille, jotka haluavat hakea oikeutta järjestää koulutusta vuoden 2010 syksystä alkaen.
www.yhmyndigheten.se
E-post: Asta.Modig(ät)skolverket.se