Aikuiskoulutusta vahvistetaan
Opetusministeriö esittää aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön määrärahoja lisättäväksi 25 miljoonalla eurolla.
Opetushenkilökunnan mahdollisuuksia ammatillisen osaamisen kehittämiseen parannetaan käynnistämällä Osaava -täydennyskoulutusohjelma ja kohdentamalla siihen 8 miljoonaa euroa vuonna 2010. Liikenneopettajakoulutus on tarkoitus järjestää erikoisammattitutkintoon johtavaksi. Maahanmuuttajataustaisen opetushenkilökunnan täydennyskoulutusta lisätään
Koko työikäisen aikuisväestön mahdollisuuksia osaamisensa parantamiseen lisätään jatkamalla ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistuksen (Akku) toimeenpanoa. Painopisteenä ovat työelämässä tapahtuvan oppimisen vahvistaminen, eri tavoin hankitun osaamisen tunnustaminen ja joustavat koulutuksen yhdistelymahdollisuudet.
Oppisopimusmuotoisen ja muun ammatillisen lisäkoulutuksen tarjontaa ehdotetaan lisättäväksi taantuman vaikutusten lieventämiseksi. Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppistä täydennyskoulutusta laajennetaan. Avointa korkeakouluopetusta suunnataan työikäisen aikuisväestön tarpeisiin. Aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita tehostetaan. Lisäksi parannetaan vähemmän osallistuvien väestöryhmien koulutusmahdollisuuksia. Aikuisopiskelun etuusjärjestelmiä selkiytetään ja laajennetaan rahoituspohjaa.
Opintoseteliavustusten määrää lisätään ja suunnataan erityisesti maahanmuuttajien kielikoulutuksen aktivoimiseen.
www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2009/07/budjettiehdotus2010.html?lang=fi
E-post: Pirkko.Sartoneva(ät)vsy.fi