Pohjoismaisia opettajankoulutuksia vertaillaan ensi kertaa uudessa raportissa
Opettajan ammatin arvostus on noussut ongelmaksi Pohjolassa, sillä se on laskussa kaikissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa. Yhä useampi opettajaksi opiskeleva keskeyttää opintonsa, ja opettajankoulutuksen hakijamäärät laskevat. Muissa Pohjoismaissa vain noin 1,2 hakijaa opiskelupaikkaa kohti merkitsee opettajankoulutuksen ensisijaiseksi koulutusvaihtoehdokseen. Suomessa vastaava luku on kahdeksan hakijaa paikkaa kohden, mikä kertoo opettajankoulutuksen suosiosta ja arvostuksesta meillä.
Pohjoismaiden ministerineuvosto on juuri julkistanut tutkimuksen, jossa vertaillaan pohjoismaisia opettajankoulutuksia. Tutkimus on ensimmäinen laatuaan, ja siihen sisältyvät kaikki Pohjoismaat. Raportin ovat tehneet Danmarks Evalueringsinstitut ja Århusin yliopistoon kuuluva Danmarks Pædagogiske Universitetsskole. Raportin mukaan tässä tutkimuksessa ilmenneiden erojen syiden selvittämiseksi tarvitaan tarkempaa tutkimusta, jotta pohjoismaista opettajankoulutusta voitaisiin kehittää.
Linkki tanskankieliseen raporttiin
E-post: Antra.Carlsen(ät)ky.se