Förstora eller Förminska
Nyckelord/Keywords
Nyckelordsök
Fritext/Free text
Sök/Search:
Finland

Opettajien täydennyskoulutus vähentynyt – Koulutuksen tarve lisääntynyt

Opettajien työhön kohdistuvat vaatimukset lisääntyvät jatkuvasti. Oman oppiaineen tuntemuksen lisäksi opettajan tulee kyetä mm. toimimaan lisääntyvän maahanmuuttajaoppilaiden määrän ja monikulttuurisuuteen liittyvien kysymysten kanssa sekä tukemaan oppilaiden tunne-elämää ja sosiaalisia taitoja. Samaan aikaan kun koulutustarpeet ovat lisääntyneet, opettajien täydennyskoulutus on vähentynyt, kertoo tuore tutkimus.
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen juuri valmistunut tutkimusraportti tarkastelee opettajien täydennyskoulutusta eri oppilaitosmuodoissa ja oppiaineittain. Valtakunnallisessa tutkimuksessa verrattiin opettajien täydennyskoulutusta vuosina 1998 ja 2005. Kumpaankin kyselyyn vastasi yli 2000 peruskoulun, lukion, ammatillisten oppilaitosten ja vapaan sivistystyön oppilaitosten opettajaa.
Tutkimushankkeen johtajan, erikoistutkija Ellen Piesasen mukaan opettajien perusopetus ei voi tarjota kaikkea sitä osaamista, mitä opettaja uransa aikana tarvitsee. Tällöin täydennyskoulutuksen tarve korostuu.
Tutkimusraportti saatavilla verkosta: http://ktl.jyu.fi/ktl/ajankohtaista/verkkoj tai painettuna jouni.sojakka(ät)ktl.jyu.fi.
E-post: Carola.Lindholm(ät)vsy.fi

Kommentera

 Välkommen att diskutera artikeln på vår Facebook-sida!