Danmark
Opitun tunnustamisen tiedotuskeskus aloitti toimintansa
Kansallisen opitun tunnustamiskeskuksen (Nationalt Videncenter for Realkompetencevurderinger, NVR) toiminta on käynnistynyt. Työntekijät keskuksen tuleviin hankkeisiin on palkattu, ja 31.1.2008 pidettiin sisäinen aloitusseminaari.
Tiedotuskeskus kerää, dokumentoi, kehittää ja levittää tietoa aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen periaatteista ja metodeista. Toiminnassa keskitytään erityisesti työpaikalla ja kolmannella sektorilla hankitun osaamisen tunnustamiseen. Keskus pyrkii luomaan keskustelua ja verkostoja ja edistämään yhteistyötä koulutussektorin, organisaatioiden, työpaikkojen ja kolmannen sektorin välillä. Keskuksen johtaja
Kirsten Aagård on vuoden 2008 alusta lähtien mukana myös NVL:n opitun tunnustamisen asiantuntijaverkostossa. NVR on järjestänyt kaksi seminaaria, joiden aiheena oli opitun tunnustaminen lisä- ja täydennyskoulutuksessa. Seminaariaineistoa löytyy osoitteesta
www.nvr.nu.
E-post: Maria.Marquard(ät)skolekom.dk