NVL
Hyvä lukija!
On helppoa todeta, että aikuiskasvatusalan laatutyötä pidetään tärkeänä meillä Pohjoismaissa. Pidämme itsestään selvänä, että aikuiskoulutuksen tulee olla korkealaatuista. Laatujärjestelmiä on monenlaisia: Jotkin perustuvat lähinnä kurssipalautteisiin, kun taas monimutkaisemmat järjestelmät pyrkivät arvioimaan myös koulutuksen vaikutuksia esimerkiksi osaamiseen.
Tämänkertaisen DialogWebin artikkelit käsittelevät laatukysymystä eri näkökulmista sekä formaalien että non-formaalien koulutusmuotojen osalta.
Suomalainen artikkeli kertoo laatutyöstä suomalaisyrityksessä, joka on saanut opetusministeriöltä laatupalkinnon järjestämästään oppisopimuskoulutuksesta. Islantilaisessa artikkelissa kerrotaan, miten melko yksinkertaiseen arviointityökaluun voidaan sisällyttää monta eri näkökulmaa non-formaalin koulutuksen laadun arviointiin.
Ruotsalaisessa toisen asteen jälkeisessä ammattikoulutuksessa laadunvarmistusjärjestelmä suunnitellaan samanaikaisesti kuin itse koulutusohjelma.
Ahvenanmaan artikkeli antaa esimerkkejä siitä, kuinka pedagogisen tuen laadunvarmistus voidaan sisällyttää verkkopohjaiseen lukio-opetukseen. Kyseinen koulutusohjelma on suunnattu aikuisille, jotka tarvitsevat sekä muodollista että todellista pätevyyttä korkea-asteen opintoihin.
Innoittavia lukuhetkiä!
Inger Eriksson
E-post: Inger.Eriksson(ät)living.ax