Förstora eller Förminska
Nyckelord/Keywords
Nyckelordsök
Fritext/Free text
Sök/Search:
Finland

Osaamisen tunnustaminen tukee elinikäistä oppimista korkeakouluissa

Opetusministeri Antti Kalliomäki pitää tärkeänä sitä, että korkeakoulujen opiskelijat saavat osaamisensa tunnustettua ja hyväksyttyä riippumatta osaamisen hankintatavasta tai -paikasta. Vastaanottaessaan osaamisen tunnustamista korkeakouluissa koskevan työryhmäraportin Kalliomäki totesi, että osaamisen tunnustaminen tukee elinikäisen oppimisen periaatteen toteuttamista. Työryhmän suositukset osaamisen tunnustamisen käytäntöjen yhtenäistämiseksi korkeakouluissa ovat Kalliomäen mielestä konkreettisia ja helposti toteutettavia. - Ymmärrän, että tällaisiin uudistuksiin liittyy aina myös pelkoa siitä, millaista lisätyötä uudistus aiheuttaa. Työryhmän esittämät suositukset ovat kuitenkin mielestäni sellaisia, ettei niiden toteuttaminen vaadi suuria lisäresursseja. Itse asiassa pidemmällä aikavälillä uudistukset saattavat keventää nykyistä työtä ja siten jopa aikaan saada taloudellisia säästöjä. Kyse näyttäisi olevan pitkälti prosessien rationalisoinnista, Kalliomäki totesi.
E-post: Carola.Lindholm(ät)vsy.fi

Kommentera

 Välkommen att diskutera artikeln på vår Facebook-sida!